Olemme tehneet parhaamme välttääksemme asiavirheitä, mutta kaikilta erheiltä ei näin laajassa aiheessa voi koskaan välttyä. Tämänkaltaisessa, tarkoituksellisesti lievästi provosoivassa kirjasessa virheiden todennäköisyys kasvaa, koska kirjoittaminen on tasapainoilua yksityiskohtien tarkkuuden, lyhyyden ja iskevyyden välillä. Otimme myös tietoisen riskin siitä, ettemme lähdeviitoita jokaista väitettämme, jotta luettavuutta haittaavat alaviitteet eivät täytä koko tekstiä. Tulevassa tietokirjassamme tarkoituksemme on varustaa kaikki väitteet tarkoilla viitteillä, jotta lukija voi halutessaan tarkastaa tarkalleen, mitä sanomme.

Tavoitteemme kuitenkin on ennen kaikkea oppia lisää ja käydä faktapohjaista keskustelua, joten listaamme tänne kaikki meille osoitetut virheet, puutteet ja muuten tarkennusta vaativat kohdat Uhkapeli ilmastolla-kirjassa, lajiteltuna sivunumeron mukaan. Olemme erittäin kiitollisia kaikille korjauksia tehneille, ja toivomme lisää kritiikkiä – tämä on erittäin hyvä tapa oppia uutta ja korjata tiedoissamme olevia puutteita. Korjaamme puutteet kirjan sähköiseen ja englanninkieliseen versioon, ja jos suomenkielisestä kirjasta otetaan uusia painoksia, korjaamme puutteet myös niihin.

Jos havaitset kirjassa puutteita, kerro niistä meille! Voit jättää kommentin tähän tai ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen uhkapeliilmastolla@gmail.com.

Sivu 1

Johdannossa annamme ymmärtää, että Ontarion osavaltio Kanadassa pääsi hiilen poltosta eroon ”ilman sähkön hinnan mainittavia korotuksia ja pääosin ilman vuosikausien tukiautomaatteja, eikä teollisuuttakaan tarvinnut ajaa alas tai ulos. Kuten toimittaja Matti Kankare ystävällisesti huomautti, tämä tieto olisi meidän pitänyt tarkastaa paremmin. Ontariossa on käytössä kattava ja monimutkainen tukimaksu ”global adjustment,” joka kattaa niin uusiutuvan energian kuin ydinvoiman takuuhinnan kuin kapasiteettimekanisminkin. Maksu on sidottu sähkön markkinahintaan, ja päälle tulevat vielä erilaiset verot ja sähkön siirtomaksut. Tällä hetkellä sähkön hinta on siirtomaksuineen tämän jutun perusteella keskimäärin noin 15 senttiä kilowattitunnilta, kun vuonna 2003 keskimääräinen hinta oli noin 6,5 senttiä. Korotus on siis selvä, joskin sähkö on Ontariossa edelleen suhteellisen edullista – varsinkin jos ottaa huomioon, että hiilen poltto on saatu loppumaan. Osavaltio ei tietenkään ole päästötön (tälläisiä paikkoja ei maailmasta luultavasti löydy), ja sähköntuotannossakin käytetään yhä fossiilista maakaasua noin kymmenen prosenttia. Ontario on kuitenkin BP:n viimevuotisen energiatilaston perusteella ainoa merkittävä talousalue, joka on kokonaan lopettanut hiilen käytön sähkön tuotannossa.

Sivu 14

Greenpeacen Energiavallankumous-raportissa (2012) jyvitetään vuonna 2050 Pohjois-Amerikalle asukasta kohden noin yhdeksän kertaa enemmän energiaa kuin Afrikalle, ei viisitoista kertaa, kuten kirjassa väitimme. Vertailu keskimääräiselle afrikkalaiselle vuonna 2050 myönnettävän energiamäärän ja keskimääräisen kiinalaisen nykyisin käyttämän energiamäärän (noin kolme kertaa enemmän) välillä pitää edelleen paikkansa.

Sivu 21

Suojelututkijoiden ydinvoiman puolesta kirjoittama avoin kirje ympäristöjärjestöille julkaistiin joulukuussa 2014, ei tammikuussa 2015, kuten kirjassa kirjoitetaan.

Sivu 22

Bioenergiasta puhuttaessa väitämme, että niinsanotun ”professorien energiaraportin” taustapaperissa (Lund 2007) ehdotettaisiin bioenergiapohjaista sähköntuotantoa rakennettavaksi kymmenen kertaa tuulivoimaa enemmän. Väite on virheellinen; oikea lukema on noin 1,7 kertaa enemmän. Virhe johtui tutkimuksessa olleesta taulukosta, jonka liian pikaisella lukemisella saattoi tulkita tarkoittavan biosähkön lisäämistä kuudesta lähteestä 10 TWh kustakin, vaikka todellisuudessa taulukon oli tarkoitus kertoa biosähköä lisättävän kuudesta lähteestä yhteensä 10 TWh. Kömmähdys on valitettava, mutta se ei muuta kappaleen pääpointtia: bioenergiaan kohdistuu helposti huomattavia lisäyspaineita, varsinkin jos ydinvoimasta on myös luovuttava.

Sivut 58-60

Kirjoitamme tuulivoiman takuuhinnasta näin: ”Käytännössä takuuhinta tarkoittaa sitä, että tuulivoimalan omistaja saa tuottamastaan sähköstä aina saman hinnan, oli sähkön markkinahinta – ja tarve – mitä hyvänsä.” Annamme myös ymmärtää, että tuulivoima on täysin riskitön sijoitus.

Vaikka asia esitetään useissa lähteissä näin, tarkkaan ottaen lause ei ole aivan totta. Suomessa on käytössä ns. markkinaehtoinen takuuhinta, jossa tuulivoiman tuottaja saa ensin myymästään sähköstä markkinahinnan. Neljännesvuosittain tuottajalle maksetaan kunkin kvartaalin keskimääräisen sähkönhinnan ja takuuhinnan (tulevaisuudessa 83,50 €/MWh) välinen erotus.

Käytännössä tällä hetkellä vaikutus on sama kuin jos tuottajalle maksettaisiin suoraviivaisesti takuuhinta riippumatta sähkön markkinahinnasta. Teoriassa, ja tulevaisuudessa ehkä myös käytännössä kun tuulivoiman osuus kasvaa, olisi kuitenkin mahdollista, että tuulivoimala tuottaa sähköä vain silloin kun sähkön markkinahinta on alhainen – mutta kvartaalin keskimääräinen hinta onkin korkea, ja takuuhinnasta saatava hyvitys siis pieni. Tälläisessä tilanteessa tuulivoimala voi tuottaa tappiota. Käytössä oleva tariffi siis osaltaan ohjaa hieman tuulivoiman tuottajia optimoimaan tuotantoaan niin, että tuulisähköä saadaan myös silloin kun sähköstä on pulaa. Kiitämme tästä tarkennuksesta Jari Ihosta. Lisätietoja esimerkiksi täällä.