Kirjoittajat

Me kirjoittajat, Janne ja Rauli, olemme ilmastosta ja energiasta kiinnostuneita ja ympäristön tilasta huolissaan olevia varsin tavallisia kansalaisia. Pidämme asiallisesta ja hyvin argumentoidusta keskustelusta, jonka tavoite on oppia jotain uutta, ei niinkään voittaa väittelyä. Näistä kahdesta seikasta syntyi ajatus yhteiseen kirjaprojektiin, jossa energian tuotannon ja ympäristöongelmien suhdetta käsiteltäisiin aiempaa tasapuolisemmin ja mahdollisuuksien mukaan ilman ideologista painolastia. Kummallakaan meistä ei ole mitään sidoksia mihinkään kansalaisjärjestöihin, poliittisiin ryhmittymiin, yrityksiin tai elinkeinoelämän edustajiin, emmekä ole sitoneet arvovaltaamme jonkin tietyn ratkaisumallin ajamiseen, joten voimme vapaasti suututtaa kenet hyvänsä.

Uhkapeli ilmastolla ja juuri nyt lukemasi samanniminen blogi on projektimme ensimmäinen varsinainen tuotos. Olemme kirjoittamassa myös laajempaa tietokirjaa samasta aihepiiristä, mutta halusimme tuottaa aiheesta myös napakan yhteenvedon. Koska halusimme saada sen julkisuuteen ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja, päädyimme tuottamaan sen omakustanteena.

Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja kerromme kernaasti lisää. Jos tarvitset esimerkiksi luennoitsijaa, ota yhteyttä! Sähköpostitse meidät molemmat tavoittaa osoitteesta uhkapeliilmastolla@gmail.com.

Kiinnostuneille vielä muutama sananen meistä.


Janne Korhonen-pieniJanne M. Korhonen
(DI) viimeistelee väitöskirjaansa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Väitöskirjan aiheena on energia- ja materiaaliniukkuuksien vaikutus tekniikan kehitykseen. Aikaisemmassa elämässään Janne oli mukana perustamassa ympäristöystävälliseen tuotekehitykseen erikoistunutta muotoilutoimisto Seos Designiä, ja toimi paitsi projektipäällikkönä, myös teknologia- ja ympäristöasiantuntijana. Hän luennoi edelleen ympäristöystävällisestä suunnittelusta.

Twitter: @jmkorhonen
Blogit: suomeksi yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi ja englanniksi jmkorhonen.net

 

 

 

Rauli Partanen-pieniRauli Partanen (BBA) on tietokirjailija, yrittäjä ja kolmen lapsen isä. Hänen esikoiskirjansa Suomi öljyn jälkeen (Into 2013) pääsi ehdolle sekä Tieto-Finlandia että Kanava -tietokirjapalkinnoille. Yhdessä Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen kanssa kirjoitettu kirja muokattiin ja käännettiin myös kansainvälisille markkinoille nimellä The World After Cheap Oil, (Routledge 2015) ja saksaksi Die Welt nach dem billigen Öl (2015). Rauli kirjoittaa asiantuntemukseensa liittyviä artikkeleita eri julkaisuihin ja on pitänyt lukuisia esityksiä ja luentoja.

Twitter: @kaikenhuippu
Linkedin: fi.linkedin.com/in/raulipartanen
Blogi: kaikenhuippu.com

Advertisement

Mitä mieltä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s