Janne ja Rauli olivat 22.3.2016 Yle Puheen aamuohjelmassa keskustelemassa siitä, miksi ydinvoima kannattaisi ottaa tosissaan mukaan ilmastonmuutoksen hillintään, liittyen keväällä ilmestyvään aihetta syväluotaavaan kirjaan Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos kirjat 2016).
Jos missasit lähetyksen, kuntele reilu puolituntinen podcasti täältä.
Rauli Partasen ja Janne M. Korhosen kirjoittamaa Climate Gamble –tietokirjaa toimitetaan tuhatmäärin Pariisin ilmastoneuvotteluihin. Ilmastonmuutoksesta huolissaan oleva kirjailijakaksikko myi kirjaansa joukkorahoituskampanjan avulla useita satoja kappaleita ympäri Eurooppaa. Kaikki myydyistä kirjoista saadut tuotot ohjataan lisäpainokseen ja matkaan Pariisin ilmastokokoukseen jakamaan uunituoretta teosta.
”Tavoitteemme on nostaa tutkimukseen ja tietoon perustuvan energia- ja ilmastopolitiikan profiilia, ja tuoda esille se fakta, että ilmastonmuutoksen hillitseminen tulee olemaan paljon vaikeampaa ja kalliimpaa mikäli emme käytä kaikkia valikoimissa olevia keinoja – myös ydinvoimaa” sanoo kirjailija Janne M. Korhonen. ”Ydinvoiman vastainen argumentaatio perustuu paljolti epätieteellisiin väittämiin, harhaanjohtavasti poimittuihin yksittäisiin tutkimuksiin ja tiedonmurusiin ja siihen, että minkäänlaista vertailua vaihtoehtojen kanssa ei tehdä. Olemme tutkineet aihetta vuosia, ja kirjoittaneet myös toisen, ensi keväänä ilmestyvän laajemman teoksen liittyen ilmastonmuutoksen hillintään ydinvoimalla.”
Kaksikon mielestä on päivänselvää, että mikäli ihmiskunta aikoo selättää ilmastonmuutoksen, ei meillä ole varaa nirsoilla keinojen kanssa. Kaikki toimivat keinot pitää käyttää, ja ydinvoima on yksi nopein keino vähentää energiatuotannon päästöjä. Muuten toimiminen on heidän mielestään vastuutonta uhkapeliä ilmastolla, kuten kirjan nimikin kertoo.
”Kirjan vastaanotto sekä Suomessa, että sittemmin maailmalla on ollut todella positiivinen. Suomenkielinen 2000 kappaleen painos on jo lähes loppuunmyyty” riippumattomana tietokirjailijana elantonsa ansaitseva Rauli Partanen toteaa. ”Kansainvälisen version kääntämisestä ja julkaisemisesta on sovittu tähän mennessä jo Tšekin ja Ranskan markkinoille. Alustavaa kiinnostusta on ollut muuallakin, kuten Ruotsissa. Tämä etenee todella lupaavissa merkeissä, ottaen huomioon, että kyseessä on omakustanne.”
Pariisissa kaksikko osallistuu kirjojen jakamisen ohella moniin tilaisuuksiin sekä yleisönä että puhujina. Ohjelmassa on myös energia- ja ilmastoaiheisen dokumentin kuvauksia, verkostoitumista kansainvälisten energia- ja ilmastotutkijoiden ja aktiivien kanssa, sekä mahdollisesti tapaaminen kenties maailman kuuluisimman ilmastotutkijan, tohtori James Hansenin, kanssa. Hän ja kolme kollegaansa, tohtori Tom Wigley, tohtori Ken Caldeira ja tohtori Kerry Emanuel tulevat kertomaan Pariisiin hyvin saman tyyppistä viestiä Uhkapeli ilmastolla –kirjan kanssa: ilmastonmuutoksen torjunta vaatii lähes varmasti paitsi uusiutuvan energian, myös ydinvoiman käytön voimakasta lisäämistä.
Yhteystiedot / Lisätietoja
Rauli Partanen, 0505603544, raulipartanen@gmail.com
Janne M. Korhonen, 0415018481, jmkorhonen@gmail.com
Iso, lämmin kiitos kampanjaamme osallistuneille.
Kiitos teidän, olemme saaneet kerättyä riittävästi rahaa, joilla menemme joulukuun alussa Pariisiin COP21 ilmastoneuvotteluihin jakamaan osalistujille Uhkapeli ilmastolla kirjamme kansainvälistä versiota. Majoitus on jo buukattu.
Aivan mahtavaa!
Nyt kyse on sitten siitä, pystymmekö jakamaan muutaman sata kirjaa, vai muutaman tuhat. Neuvotteluihin osallistuu reilusti päälle kymmenen tuhatta ihmistä, joten olisi hienoa jakaa ilmainen kirja mahdollisimman monelle. Ken tietää, mediakin saattaisi kiinnostua asiasta.
Ensimmäinen rasti on siis tavoitettu. Nyt voidana keskittyä rauhassa lopputavoitteeseen: Mahdollisimman monen kirjan jakamiseen ilmastoneuvotteluihin osallistuville. Auta meitä pelastamaan maailman tulevaisuutta omalta osaltamme levittämällä tutkimukseen ja faktoihin perustuvaa, riippumatonta ilmasto ja energiapolitiikkaa. Osallistu kampanjaan!
Tuomas Vanhanen julkaisi taannoin energiasta ja päästöistä mielenkiintoisen kirjoituksen otsikolla ”Tarvitseeko Suomi lisää ydinvoimaa?” Hän mainitsi ja suositteli kirjoituksessaan myös kirjaamme.
Ohessa vastineemme Tuomaksen hyvin aloittamalle energiakeskustelulle, sillä löysimme sieltä muutaman seikan johon haluamme kiinnittää huomiota. Toivottavasti emme rakentele olkiukkoja, pyrimme ainakin olemaan niitä rakentamatta, mutta väärinkäsitykset ovat mahdollisia. Tällöin ne on kenties paikallaan selventää, sillä joku muukin voi käsittää väärin.
Keskeiset argumenttimme kohdistuvat siihen, että:
Aloitetaan viimeisestä kohdasta.
Kuten kirjassammekin toteamme, uusiutuvien kasvuvauhti on ollut hurjaa, mutta se on monissa maissa jo alkanut hiipua (Espanja, Saksa). Ennätysvauhti jossain maassa lohduttaa vain hieman ja vielä vähemmän jos vauhti on jossain muualla vastaavasti hiipunut.
Asennusnopeuden pitäisi kuitenkin vielä monikymmenkertaistua nykyisestä, sillä uusien asennusten pitää syrjäyttää myös vanhan kapasiteetin vuosittainen poistuma, joka kasvaa sekin jatkuvasti. Vuoteen 2050 mennessä pitää nyt ja lähivuosina rakennettavat aurinko- ja tuulivoimalat suurelta osin rakentaa vielä toiseenkin kertaan. Lisäksi on varsin huolestuttavia tutkimuksia esimerkiksi siitä, että planeettamme tunnetut tiettyjen mineraalien (kuten hopea, tellurium) varannot eivät välttämättä tule riittämään edes 50 % sähköstä uusiutuvilla -skenaarioon, vaikka teknologia kehittyisikin nykyisestä edelleen.
Vaihtelevatuottoisten energianlähteiden voimakas ja kannattava laajentaminen edellyttää voimakasta kehitystä energian varastoinnissa, kulutusjouston lisääntymistä ja laajennettuja sekä vahvistettuja älykkäitä sähköverkkoja. Energianvarastoinnin skaalaaminen kustannustehokkaasti riittävään mittakaavaan on kuitenkin edelleen vaikea ja asiallisesti ottaen ratkaisematon ongelma. Myös muihin ratkaisuehdotuksiin sisältyy merkittäviä epävarmuuksia ja ongelmia.
Kannibalisointi on toinen merkittävä ongelma. Etenkin Suomessa aurinkosähkön tuotanto tapahtuu lähinnä varsin lyhyenä aikana, ja kaikki paneelit tuottavat samaan aikaan. Kun tuotanto kasvaa tarpeeksi, aurinkoisina päivinä sähköä tullaan tuottamaan yksin paneeleilla saman verran kuin sille on yhteensä tarvetta. Tämä johtaa sähkön markkinahinnan romahtamiseen, jolloin investointi seuraavaan paneeliin muuttuu jatkuvasti kannattamattomammaksi: se kun tulee tuottamaan silloin kun sähköä saa verkosta spot-sopimuksella puoli-ilmaiseksi muutenkin, joskin verot ja siirtomaksut lieventävät ilmiötä kotitalouksille (mutta ei isommille aurinkopuistoille). Ulkomaiden kokemusten perusteella kannibalisointi alkaa heikentää sijoitusten kannattavuutta, kun aurinkosähköä on ehkäpä viitisen prosenttia sähkön tarpeesta – ja luultavasti vain muutamia prosentteja koko energiankäytöstä. Tuulta vaivaa sama ongelma, mutta koska tuulisuus vaihtelee maantieteen mukaan enemmän kuin päivän valoisuus, sen kapasiteetti voi nousta moninkertaiseksi aurinkoon nähden ennen ongelmien pahenemista. Silti myös tuulisähkö painaa sähkönhintoja alas jo kauan ennen kuin se tuottaa edes kymmeniä prosentteja sähköstä. Tämä ilmiö ilmeisesti havaittiin Suomessa ensi kertaa viime syksynä, tilanteessa jossa tuulella tuotettiin reilu prosentti Suomen sähköstä vuositasolla. Muutaman vuoden tukivetoista rakentamistahtia jossain maassa ei voi mielestämme kovin perustellusti venyttää useita kertoja pidemmäksi, skaalata paljon isompaan mittakaavaan ja vain olettaa että homma toimii: vaihtelevatuottoisten uusiutuvien keskeiset ongelmat liittyvät nimenomaan siihen tilanteeseen, kun niiden osuus energiantuotannosta kasvaa kymmeniin prosentteihin.
Eräs Suomen kannalta mielenkiintoinen arvio on, että biomassan ja jätteen hyödyntämisen odotetaan kolminkertaistuvan 2050 mennessä – Tuomas Vanhanen
Biomassa ei ole nollapäästöistä. Vähäpäästöisimmät virrat, kuten metsäteollisuuden prosessien jätteet ja sivuvirrat, on jo nyt melko tarkkaan hyödynnetty energiaksi. Hakkuutähteistä (oksat/latvukset, ensiharvennusten energiapuu, kannot) ainakin osa on päästöjenkin kannalta järkevää korjata jos niillä korvataan kivihiiltä tai turvetta, mutta päästöttömiä tai säteilypakotteeltaan mitättömiä ne eivät ilmastonmuutoksen torjunnassa oleellisella ajanjaksolla ole. Osa biomassasta on vähäpäästöistä, mutta sen käytön lisääminen ei ole, sillä lähtökohtaisesti se pienentää metsiin ja maaperään sitoutunutta hiilivarastoa ainakin muutaman vuosikymmenen ajanjaksolla. Jos biomassan (ja muulla energialla synnytetyn jätteen) käytön arvioidaan maailmalla kolminkertaistuvan, se tarkoittaa ison bisnesmahdollisuuden lisäksi todennäköisesti myös ilmastokatastrofin pahenemista ja kuudennen sukupuuttoaallon nykäisemistä aivan uudelle vaihteelle. Kirjassamme esitämme huolemme esimerkiksi WWF:n kaavailemista massiivisista biomassan tuotantomääristä – kyseessä kun on kuitenkin luonnonsuojelujärjestö!
Vähäpäästöisin osuus korjattavissa olevasta biomassasta tarvitaan kuitenkin kipeästi korvaamaan fossiilista öljyä ja runsaspäästöisiä rakennustarvikkeita kuten terästä ja betonia. Sähkön ja lämmön tuottamiseen kelpaavat muutkin vaihtoehdot vallan hyvin. Polttonesteiden ja kemian teollisuuden lähtöaineiden sekä rakennusmateriaalien korvaaminen eri tavoin tulee vaatimaan käytännössä kaiken ”kestävästi” saatavilla olevan biomassan, niin Suomessa kuin eritoten maailmalla. Tämän voi lukea myös niin että jos jollain ihmeen keinolla ”ammumme yli” energiatehokkuudessa ja saamme öljyn käyttöä suitsittua optimistisiakin näkymiä paremmin, niin suomalaiselle hakedieselille, mäntyöljylle ja rakennuspuulle, puhumattakaan muusta biotaloudesta ja sen mielenkiintoisista tuotekehitysnäkymistä, löytyy aivan varmasti markkinoita. Näistä tuotteista saatava hinta on helposti kertaluokkaa suurempi kuin mitä energiaksi poltettavasta puusta saataisiin.
Jätteen mieltäminen (jopa uusiutuvaksi) energialähteeksi on hieman ongelmallista. Jäte nimittäin valmistetaan ensin käyttämällä energiaa, yleensä paljon enemmän kuin siitä saadaan hyödynnettyä. Jätteen käyttö on siis keino parantaa yhteiskunnan käyttämän energian ja materian hyötysuhdetta, mutta ei kyse oikein parhaalla tahdollakaan ole varsinaisesta energialähteestä, varsinkaan uusiutuvasta. Usein kyseessä on fossiilisella energialla valmistettu jäte. Toki tulevaisudessa tilanne voi olla toinen, emmekä vastustakaan jätteenpolttoa sinänsä.
Tuomas mainitseekin että puhuu lähinnä sähköstä, mutta asia jäi silti hieman hämmentämään. Kirjoituksen lopussa hän nimittäin toteaa, että vaadittu urakka on lähes toteutettavissa, sillä lähes kaikki sähkö voidaan tietyin oletuksin tuottaa 2050 uusiutuvilla, ilman uusia ydinvoimaloita, olettaen että OL3 ja HK1 rakennetaan ja toimivat tuolloin.
Nykyisen sähköntuotannon kattaminen uusiutuvilla, jopa kokonaan ilman ydinvoimaa, on mielestämme ainakin periaatteessa ihan tehtävissä oleva hanke. Tämä ei tosin vielä tarkoita sitä että se olisi järkevää, edullista tai puhdasta. Mutta haaste on nimenomaan siinä, että pelkkä sähköverkon dekarbonisointi ei riitä. Luvatut 80 % päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä vaativat käytännössä koko energiasektorin dekarbonisoimista lähes täysin. Sähköä kulutetaan Suomessa, kuten Tuomas toi ilmi, noin 84 TWh, ja loppuenergiaa puolestaan noin 300 TWh. Tämä sisältää sähkön lisäksi merkittäviä kokonaisuuksia kuten kiinteistöjen lämmitys (kaukolämpö, öljy/pelletti jne.), teollisuuden prosessilämpö ja nestepolttoaineet kuten bensiini ja diesel.
Globaalisti tilanne on vielä tiukempi. Noin viidennes maailman käyttämästä energiasta on sähköä.
Tuomaksen sinänsä hyvien argumenttien taustalla vaikuttaa piilevän kaksi mielestämme erityisen ongelmallista oletusta:
Näistä syistä pidämme myös omaa tapaamme arvioida (karkeasti) eri energianlähteiden rakentamisnopeuksia paremmin perusteltuina. On totta, että jos biopolttoaineet huomioidaan, uusiutuvien rakentamisnopeudet ovat hieman suurempia kuin kirjassa esitämme: meidän olisi pitänyt olla tarkempia ja muistaa mainita, että laskelma viittaa ns. ”uusiin uusiutuviin” eli tuuli- ja aurinkosähköön. Puute on korjattu englanninkielisessä versiossa, vaikka sillä ei ole, kuten Tuomas toteaakin, vaikutusta järjestykseen. Sen sijaan olemme eri mieltä siitä, miten realistisen kuvan uusiutuvien viimeaikaisen kehityksen tarkastelu lyhyellä tähtäimellä (esim. Tuomaksen vaihtoehtona esittämä viisi vuotta) oikein antaa. Tiedämme kokemuksesta, että uusiutuvien rakentaminen on ollut vahvasti sidoksissa harjoitettuun tukipolitiikkaan: kun tukia on jaettu, rakentaminen on ryöpsähtänyt käyntiin, ja kun tuet ovat kuivuneet, rakentaminen on usein pysähtynyt kuin seinään. Energiajärjestelmän dekarbonisointi on kuitenkin maraton eikä sprinttikisa: emme oikeastaan vielä tiedä, kuinka nopeasti uusiutuvia voidaan todella pitkällä tähtäimellä rakentaa. Toivomme, että nyt nähdyt rakennusnopeuden ennätykset rikotaan (ja uskomme, että ainakin paikoitellen näin käykin), mutta nykytilanteessa on mielestämme järkevintä kannustaa rakentamaan kaikenlaista vähähiilistä energiaa.
Nämä argumentit huomioiden emme voi päätyä Tuomaksen kanssa yhtä optimistiseen johtopäätökseen. Nykyisen tai lievästi kasvavan sähköntuotannon dekarbonisointi ei riitä kuin alkuun, varsinkin jos matkan varrelle mahtuu yhtään epämiellyttäviä yllätyksiä. Biomassa ei ole välttämättä kovin vähäpäästöistä. Vaihtelevatuottoisten nyt vähäiset ongelmat pahenevat, jos niiden osuutta kasvatetaan kovin suureksi. Ja koska emme oikeastaan tiedä miten paljon tarvitsemme vähähiilistä energiaa tai kuinka paljon tai kuinka nopeasti vaihtelevia uusiutuvia kyetään todellisuudessa rakentamaan, emme näe järkeväksi vastustaa mitään vähähiilistä energiaprojektia. Jos Suomeen aiotaan rakentaa nykyisten laitosten lisäksi vielä uusia ydinreaktoreita, pidämme sitä lähtökohtaisesti myönteisenä kehityksenä – joskin kunkin laitoksen järkevyys on toki aina syytä harkita tapauskohtaisesti.
Keskustelu jatkukoon.
Radio Voiman toimittaja Eeva Ristkari haastatteli Raulia, ja ohjelma tuli ulos 18.3.2015. Ohjelmassa puhutaan ydinvoimaan liittyvistä peloista, mielikuvista, energia- ja ilmastokeskustelusta ja ydinvoiman vaihtoehdoista. Annetaanpa lopussa tulevalle hallitukselle muutama ehdotuskin.
Linkki podcastiin tässä.
Yksi ongelmallisimmista kohdista ydinvoimaa vastustavissa energiaskenaarioissa on se, että käytännössä kaikissa tapauksissa ydinvoimasta luopuminen ajatellaan tehtäväksi bioenergiaa voimakkaasti lisäämällä. Esimerkiksi WWF:n maailmanlaajuisessa energiaskenaariossa tarvittaisiin vuonna 2050 pelkästään energiakäyttöön noin kolmannes enemmän puuta kuin maailmassa käytetään nykyään kaikkiin tarkoituksiin yhteensä, minkä lisäksi energiakasvien kasvattamiseen tulisi uhrata noin 250 miljoonaa hehtaaria priimaa peltomaata. Vertailun vuoksi: maailman tärkeintä ruokakasvia, vehnää, viljellään nykyisin noin 240 miljoonalla hehtaarilla. WWF ja sen käyttämät konsultit eivät kerro, mistä nämä maa-alat ja metsät löydetään edes nykymaailmassa – saati sitten vuoden 2050 maailmassa, jossa elää kymmenestä yhteentoista miljardia ihmistä, metsätuhot pitäisi saada kääntymään metsittymiseksi, ja etenevä ilmastonmuutos on luultavasti jo heikentänyt viljasatoja ympäri maailman.
Suomessakin erinäiset ydinvoimaa sisältämättömät suunnitelmat suhtautuvat bioenergian mahdollisuuksiin jotakuinkin yhtä toiveikkaasti. Esimerkiksi sinänsä hyvinkin kannatettavan Energiaremontti-hankkeen taustalta löytyvässä niinsanotussa ”professorien energiaraportissa” yksin bioenergiapohjaista sähkön tuotantoa kaavailtiin lisättäväksi kymmenen noin 1,7 kertaa enemmän kuin tuulisähköä.
(Korjaus 6.3. klo 17.34: todellisuudessa energiaraportin taustapapereissa, Lund, P. D. (2007). Energy, 32, 2271–2281. doi:10.1016/j.energy.2007.05.015, esitetään biomassalla tuotettavaksi noin 10 TWh ja tuulivoimalla noin 6 TWh sähköä. Julkaisussa on kuitenkin taulukko, josta on ymmärrettävissä, että jokainen kuudesta esitetystä biomassavaihtoehdosta voisi tuottaa 10 TWh. Pahoittelen virhettä – mutta kirjoituksen pääpointtiin tällä ei ole vaikutusta.)
On hyvin epäselvää, voidaanko bioenergian käyttöä lisätä enää kestävästi. WWF:n Suomen-osaston tilaaman tuoreen katsauksen perusteella näin ei ole. Käytännössä näyttää siis luultavalta, että jos ydinvoimasta halutaan luopua – nyt tai vuoteen 2050 mennessä – niin paineet metsien hakkaamiseksi kasvavat voimakkaasti. Samalla vaarannetaan luonnon monimuotoisuutta, luultavasti lisätään hiilidioksidipäästöjä (toisin kuin usein kuvitellaan, bioenergia ei ole päästöneutraalia) ja tuotetaan enemmän terveydelle vaarallisia pienhiukkaspäästöjä.
Aivan turhaan.
Jos olet kanssamme samaa mieltä, lataa tästä juliste tai flyer ja jaa sitä eteenpäin. Tai osta kirjamme – 8.3. mennessä tilanneet saavat signeeratun ennakkokappaleen ja me lahjoitamme jokaista tilausta kohden yhden kirjan annettavaksi eteenpäin! Verkkokauppaamme pääset tästä tai sivupalkin kuvaa klikkaamalla. 
Huhtikuussa 2014 tehtiin ilmastonsuojelun historiaa. Kanadan suurimman osavaltion Ontarion viimeinen jäljellä oleva hiilivoimala poltti viimeisen hiilieränsä kokonaista vuotta suunniteltua aikaisemmin. Samalla Ontariosta tuli ensimmäinen laaja alue koko Pohjois-Amerikassa, jossa hiilen poltto saatiin kokonaan lopetettua. Jos tämä 13,4 miljoonan asukkaan varakas ja teollistunut osavaltio olisi itsenäinen valtio, se olisi myös ensimmäinen hiilestä kokonaan luopunut teollisuusmaa koko maailmassa. Kaikki tämä tehtiin ilman sähkön hinnan mainittavia korotuksia ja pääosin ilman vuosikausien tukiautomaatteja, eikä teollisuuttakaan tarvinnut ajaa alas tai ulos.
Vielä vuonna 2003 neljännes Ontarion käyttämästä sähköstä tuli kivihiilestä. Nyt, reilu kymmenen vuotta myöhemmin, sen lainsäädäntöelimissä kaavaillaan lakia, joka tekisi hiilen poltosta pysyvästi laitonta. Muutos oli suorastaan häkellyttävän nopea, varsinkin jos sitä vertaa julkisuudessa ilmastotyön esikuviksi nostettujen Tanskan ja Saksan suunnitelmiin. Nämä maat aikovat lopettaa hiilen käytön ehkä joskus vuosien 2030 ja 2050 välillä, jos hiilestä luopuminen ei aiheuta liian suuria ongelmia.
Ilmasto- ja energiapolitiikasta käytävässä keskustelussa Ontarion saavutuksia ei kuitenkaan mainita. Ympäristöjärjestöt eivät käytä sitä esimerkkinä, eivätkä tietääksemme ole edes maininneet tapahtuneesta. Vihreät poliitikot eivät kehota meitä seuraamaan Ontarion viitoittamalla tiellä. Epäilemme, että syy näin hämmästyttävästä onnistumisesta vaikenemiseen on raadollinen: Ontario tuottaa yli puolet sähköstään ydinvoimalla ja on lisännyt ydinsähkön tuotantoa vuodesta 2003 yli 25 prosenttia. Ilmastopalo oli sammutettu aivan väärin.
Ontario ei ole ainoa esimerkki ydinvoiman kyvyistä torjua ilmastonmuutosta. Kaksi kolmasosaa ilmastonmuutosta kiihdyttävistä hiilidioksidipäästöistä syntyy energiantuotannossa, ja tähän mennessä energiantuotantoa on puhdistettu kaikkein tehokkaimmin ydinvoimalla. Keskustelussa tästä tosiasiasta kuitenkin yleensä vaietaan.
Ilmastokriisin torjunta on toistaiseksi epäonnistunut surkeasti, ja onnistuminen edellyttää nyt kaikkien keinojen tehokasta käyttöä. Seuraavilla sivuilla tulemme selvittämään, miten esimerkiksi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tutkimusten perusteella vain uusiutuviin ja energiansäästöön keskittyvät strategiat ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi vaikuttavat lähinnä vaaralliselta uhkapeliltä. Kirjamme paljastaa myös, miten sekä ydinvoiman kykyä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä että sen haittapuolia on systemaattisesti ja vähintään osin tietoisesti vääristelty. Lopuksi ehdotamme, mitä asialle voi vielä tehdä.
Kumpikin kirjan kirjoittaneista on selvittänyt aihetta itsenäisesti useita vuosia, ja kirja on tiivistetty yhteenveto tutkimustemme tuloksista. Olemme poliittisesti ja taloudellisesti sitoutumattomia, ja tavoitteemme on tuoda keskusteluun sellaisia näkökulmia, joista suuri yleisö ja monet asiantuntijatkin ovat kokemuksemme mukaan vähemmän tietoisia. Uskomme, että toimivaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa saadaan aikaan vain, jos eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia voidaan verrata harkiten toisiinsa.
Tekstistämme voi saada kuvan, että suhtaudumme vihamielisesti uusiutuviin energianlähteisiin, energiansäästöön tai ympäristöjärjestöihin. Tämä ei pidä paikkaansa. Pidämme niin uusiutuvia kuin energiansäästöäkin välttämättöminä osaratkaisuina ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja paremman maailman rakentamiseksi. Arvostamme myös ympäristöjärjestöjen työtä monessa muussa asiassa, vaikka uskommekin, että ne ovat erehtyneet sekä ydinvoiman että uusiutuvien realiteettien suhteen.
Uskomme myös, että nykyinen, poikkeuksellisen kritiikitön suhtautuminen uusiutuviin energianlähteisiin tulee jatkuessaan vain haittaamaan niiden lisäämistä. Uusiutuviin ja energiansäästöön liittyy todellisia ongelmia, ja niistä vaikeneminen tai niiden vähättely on omiaan vaikeuttamaan ongelmien ratkaisua ja nakertamaan ihmisten luottamusta. Sama pätee ympäristöjärjestöihin: niiden harjoittama tilastovääristely on omiaan murentamaan järjestöjen uskottavuutta. Ratkaisu ei kuitenkaan ole vääristelystä vaikeneminen, vaan sen lopettaminen.
Meillä ei ole minkäänlaista monopolia totuuteen, ja voimme olla väärässä. Olemme siis valmiita korjaamaan mitä tahansa väitteitä tai johtopäätöksiä, jos kuulemme parempia perusteluja. Ota siis rohkeasti yhteyttä ja kerro, missä asioissa olemme mielestäsi väärässä, tai mitkä johtopäätökset kaipaavat korjausta.
Millaisia asioita Uhkapeli ilmastolla-kirja käsittelee, ja miten? Tässä hieman esimakua.
Kun IPCC:n kansainväliset asiantuntijat julkaisivat toukokuussa 2011 erikoisraporttinsa (SRREN) uusiutuvan energian mahdollisuuksista ilmastonmuutoksen torjunnassa, ympäristöjärjestöt kiirehtivät levittämään maailman tiedotusvälineille ilosanomaa: ilmastopaneeli IPCC kertoo nyt, että pelkkiin uusiutuviin perustuva tulevaisuus on mahdollinen. Esimerkiksi Greenpeacen kansainvälinen energiavastaava, raportin pääkirjoittajiin kuuluva Sven Teske julisti raportin olevan “kiistaton tieteellinen todistus” uusiutuvan energian kyvystä tyydyttää kasvava energian kysyntä paitsi teollisuusmaissa, myös köyhemmissä kehittyvissä maissa. Uutislähteet kautta maailman uutisoivat tiedotteet otsikoiden useimmiten optimistisesti: “IPCC: 80 prosenttia maailman energiasta voitaisiin tuottaa uusiutuvilla”. Näihin uutisiin viitataan edelleen todisteena ydinvoiman tarpeettomuudesta.
Itse raportti ei kertonut mitään tällaista. Satojen asiantuntijoiden käsien kautta kulkeneessa, liki 800-sivuisessa tutkimuksessa käytiin läpi 164 erilaista vuoteen 2050 ulottuvaa energiaskenaariota. Yhteistä skenaarioille oli, että niissä tutkittiin tulevaisuudennäkymiä, joissa energia tuotetaan vain uusiutuvilla. Toinen yhteinen piirre oli se, että uusiutuvien ongelmiin suhtauduttiin kepeästi. Esimerkiksi köyhissä maissa yleinen puun pienpoltto laskettiin uusiutuvaksi ja “kestäväksi” energiamuodoksi, vaikka se aiheuttaa metsätuhoja, eroosiota ja sisäilmaongelmien vuoksi joka vuosi miljoonia ennenaikaisia kuolemia (etupäässä naisten ja lasten).
Näistä helpotuksista huolimatta SRREN-raportin johtopäätökset olivat kylmääviä. Tutkituista 164 skenaariosta jokainen osoitti, että uusiutuvilla ei voida tuottaa vuonna 2050 edes sitä määrää energiaa, mitä maailmassa kulutetaan nykyään. Keskimääräisissä arvioissa uusiutuvat kykenisivät tyydyttämään noin kolmanneksen siitä energiamäärästä, mitä maailmassa uskotaan vuonna 2050 tarvittavan.
Mitä tapahtui? Yksi selitys löytynee IPCC:n raportin harhaanjohtavasta lehdistötiedotteesta, jossa 164 skenaariosta nostettiin esille vain muutama esimerkki. Yksi näistä oli Greenpeacen tilaama selvitys uusiutuvan energian mahdollisuuksista. Greenpeace teki selvityksensä “yhteistyössä” uusiutuvaa energiateollisuutta lobbaavien etujärjestöjen kanssa, ja esimerkiksi tuoreemmissa katsauksissa kaksi raportin kolmesta allekirjoittajasta on kyseisten järjestöjen palveluksessa. Mainittu Sven Teske on avoimesti myöntänyt, että laskelmien tulosten kannalta oleelliset alkuoletukset tulivat suoraan teollisuudelta.
![Greenpeacen Energy [R]evolution 2012-raportin kansilehti ja allekirjoitukset. Järjestys on mielenkiin- toinen: EREC on omien nettisivujensa mukaan ”Euroopan uusiutuvan teollisuuden ääni”, ja GWEC edustaa 1500 tuulivoima-alan yritystä kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa ja IPCC:ssä.](https://uhkapeliilmastolla.files.wordpress.com/2015/02/150222_uhkapeli-ilmastolla-kuva-003.png)
Yksipuolisesta uutisoinnista ei kannata syyttää toimittajia. Kiireiset toimittajat eivät ehdi perehtymään kriittisesti jokaiseen vastaantulevaan lehdistötiedotteeseen, varsinkin jos sen sisältö sopii aiemmin omaksuttuun narratiiviin. Syypäät löytyvät niistä, jotka jättivät lehdistötiedotteessa ja kommenteissaan kertomatta raportin olennaisen sisällön. Jos muita IPCC:n katsauksia käsiteltäisiin samalla tavoin ja vain optimistisimpia tuloksia painottaen, luulisimme luultavasti ilmastonmuutoksen olevan mitätön ongelma.
Todellisuudessa tiedämme, kiitos monipuolisemman uutisoinnin, että ilmastonmuutos on vakava ongelma. Vaarassa on sekä luonnon monimuotoisuus että sivilisaatiomme ja yhteiskuntajärjestelmämme tulevaisuus. Välttääksemme pahimmat riskit meidän täytyy lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö tämän vuosisadan aikana. Suurin osa urakasta pitäisi tehdä vuoteen 2050 mennessä, ja päästöjen pitäisi vielä sen jälkeenkin laskea selvästi. Tavoitteeseen on enää 35 vuotta. Energiajärjestelmän suuret muutokset ovat historiallisesti vieneet vähintään puoli vuosisataa.
Uhkapeli ilmastolla 