Näyteluku: Tutkimuksia luetaan valikoivasti

Millaisia asioita Uhkapeli ilmastolla-kirja käsittelee, ja miten? Tässä hieman esimakua.

Tutkimuksia luetaan valikoivasti

Kun IPCC:n kansainväliset asiantuntijat julkaisivat toukokuussa 2011 erikoisraporttinsa (SRREN) uusiutuvan energian mahdollisuuksista ilmastonmuutoksen torjunnassa, ympäristöjärjestöt kiirehtivät levittämään maailman tiedotusvälineille ilosanomaa: ilmastopaneeli IPCC kertoo nyt, että pelkkiin uusiutuviin perustuva tulevaisuus on mahdollinen. Esimerkiksi Greenpeacen kansainvälinen energiavastaava, raportin pääkirjoittajiin kuuluva Sven Teske julisti raportin olevan “kiistaton tieteellinen todistus” uusiutuvan energian kyvystä tyydyttää kasvava energian kysyntä paitsi teollisuusmaissa, myös köyhemmissä kehittyvissä maissa. Uutislähteet kautta maailman uutisoivat tiedotteet otsikoiden useimmiten optimistisesti: “IPCC: 80 prosenttia maailman energiasta voitaisiin tuottaa uusiutuvilla”. Näihin uutisiin viitataan edelleen todisteena ydinvoiman tarpeettomuudesta.

Itse raportti ei kertonut mitään tällaista. Satojen asiantuntijoiden käsien kautta kulkeneessa, liki 800-sivuisessa tutkimuksessa käytiin läpi 164 erilaista vuoteen 2050 ulottuvaa energiaskenaariota. Yhteistä skenaarioille oli, että niissä tutkittiin tulevaisuudennäkymiä, joissa energia tuotetaan vain uusiutuvilla. Toinen yhteinen piirre oli se, että uusiutuvien ongelmiin suhtauduttiin kepeästi. Esimerkiksi köyhissä maissa yleinen puun pienpoltto laskettiin uusiutuvaksi ja “kestäväksi” energiamuodoksi, vaikka se aiheuttaa metsätuhoja, eroosiota ja sisäilmaongelmien vuoksi joka vuosi miljoonia ennenaikaisia kuolemia (etupäässä naisten ja lasten).

Näistä helpotuksista huolimatta SRREN-raportin johtopäätökset olivat kylmääviä. Tutkituista 164 skenaariosta jokainen osoitti, että uusiutuvilla ei voida tuottaa vuonna 2050 edes sitä määrää energiaa, mitä maailmassa kulutetaan nykyään. Keskimääräisissä arvioissa uusiutuvat kykenisivät tyydyttämään noin kolmanneksen siitä energiamäärästä, mitä maailmassa uskotaan vuonna 2050 tarvittavan.

Mitä tapahtui? Yksi selitys löytynee IPCC:n raportin harhaanjohtavasta lehdistötiedotteesta, jossa 164 skenaariosta nostettiin esille vain muutama esimerkki. Yksi näistä oli Greenpeacen tilaama selvitys uusiutuvan energian mahdollisuuksista. Greenpeace teki selvityksensä “yhteistyössä” uusiutuvaa energiateollisuutta lobbaavien etujärjestöjen kanssa, ja esimerkiksi tuoreemmissa katsauksissa kaksi raportin kolmesta allekirjoittajasta on kyseisten järjestöjen palveluksessa. Mainittu Sven Teske on avoimesti myöntänyt, että laskelmien tulosten kannalta oleelliset alkuoletukset tulivat suoraan teollisuudelta.

Greenpeacen Energy [R]evolution 2012-raportin kansilehti ja allekirjoitukset. Järjestys on mielenkiin- toinen: EREC on omien nettisivujensa mukaan ”Euroopan uusiutuvan teollisuuden ääni”, ja GWEC edustaa 1500 tuulivoima-alan yritystä kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa ja IPCC:ssä.
Greenpeacen Energy [R]evolution 2012-raportin kansilehti ja allekirjoitukset. Järjestys on mielenkiintoinen: EREC on omien nettisivujensa mukaan ”Euroopan uusiutuvan teollisuuden ääni”, ja GWEC edustaa 1500 tuulivoima-alan yritystä kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa ja IPCC:ssä.
Kyseinen skenaario oli SRREN-raportin selvästi optimistisin. Jos energian kulutus kasvaisi vuoteen 2050 saakka erittäin maltillisesti, uusiutuvat voisivat skenaarion mukaan riittää tuottamaan noin 77 prosenttia maailman energiantarpeesta. Tarkkaan ottaen otsikot eivät siis valehdelleet. Itse tiedotteissa ei kuitenkaan mainittu sanallakaan, että energian kulutus ei saa mainittavasti kasvaa. Vuonna 2050 elävät 9-11 miljardia ihmistä eivät saisi yhteensä käyttää juuri lainkaan enemmän energiaa kuin ne noin 5,6 miljardia ihmistä, jotka ovat nykyään edes jonkinlaisen energiahuollon piirissä. Tiedotteissa ei mainittu myöskään, että ylivoimainen valtaosa, liki 99 prosenttia, SRREN-raportin tarkastelemista skenaarioista oli huomattavasti pessimistisempiä. Sitäkään ei mainittu, että edes kyseisellä optimiskenaariolla ei kyetä vähentämään hiilidioksidipäästöjä riittävästi ja riittävän nopeasti.

IPCC:n ennusteet maailman energiankulutuksesta, jos ilmastonmuutos yritetään pysäyttää, ja uusiutuvien potentiaalista. Lähde: IPCC AR5 Chapter 7 Draft (2014) & IPCC SRREN (2011)
IPCC:n ennusteet maailman energiankulutuksesta, jos ilmastonmuutos yritetään pysäyttää, ja uusiutuvien potentiaalista.
Lähde: IPCC AR5 Chapter 7 Draft (2014) & IPCC SRREN (2011)

Yksipuolisesta uutisoinnista ei kannata syyttää toimittajia. Kiireiset toimittajat eivät ehdi perehtymään kriittisesti jokaiseen vastaantulevaan lehdistötiedotteeseen, varsinkin jos sen sisältö sopii aiemmin omaksuttuun narratiiviin. Syypäät löytyvät niistä, jotka jättivät lehdistötiedotteessa ja kommenteissaan kertomatta raportin olennaisen sisällön. Jos muita IPCC:n katsauksia käsiteltäisiin samalla tavoin ja vain optimistisimpia tuloksia painottaen, luulisimme luultavasti ilmastonmuutoksen olevan mitätön ongelma.

Todellisuudessa tiedämme, kiitos monipuolisemman uutisoinnin, että ilmastonmuutos on vakava ongelma. Vaarassa on sekä luonnon monimuotoisuus että sivilisaatiomme ja yhteiskuntajärjestelmämme tulevaisuus. Välttääksemme pahimmat riskit meidän täytyy lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö tämän vuosisadan aikana. Suurin osa urakasta pitäisi tehdä vuoteen 2050 mennessä, ja päästöjen pitäisi vielä sen jälkeenkin laskea selvästi. Tavoitteeseen on enää 35 vuotta. Energiajärjestelmän suuret muutokset ovat historiallisesti vieneet vähintään puoli vuosisataa.

Advertisements

2 thoughts on “Näyteluku: Tutkimuksia luetaan valikoivasti

  1. Kirjoitatte seuraavaa:

    ”Jos muita IPCC:n katsauksia käsiteltäisiin samalla tavoin ja vain optimistisimpia tuloksia painottaen, luulisimme luultavasti ilmastonmuutoksen olevan mitätön ongelma.

    Todellisuudessa tiedämme, kiitos monipuolisemman uutisoinnin, että ilmastonmuutos on vakava ongelma.”

    Mielenkiintoinen johtopäätös. Eikö ole kuitenkin niin, että ilmastonmuutosuutisoinnissa on korostettu vain ja ainoastaan IPCC:n pahimpia skenaarioita, kuten RCP8.5 ja ilmastoherkkyysarvioiden ylärajoja? Mitään konsensusta ei kuitenkaan ole siitä, että juuri nämä yläpään skenaariot olisivat todennäköisempiä. Myös AR5 on huomattavasti maltillisempi monissa päätelmissään kuin vuoden 2007 AR4.

    Kuten IPCC:ssä mukana ollut professori Richard Tol kirjoittaa:

    ”Since 2009, however, more estimates of the economic impact of climate change have been published. These new results do affect the fitted trend, but not in the way suggested by Mr Ward. The new trend shows positive impacts for warming up to about two degrees global warming, just like the old trend did. The new trend, however, shows markedly less negative impacts for more profound warming than did the old trend. In other words, in the last five years, we have become less pessimistic about the impacts of climate change.”

    http://www.huffingtonpost.co.uk/dr-richard-tol/post_9146_b_6816124.html

    Tykkää

    • Kirjaa kirjoittaessa lähdimme siitä, että meillä ei ole syytä eikä kompetenssia kyseenalaistaa ilmastotutkimuksen valtavirran näkemyksiä. Noudatamme muutenkin heuristiikkaa, jonka mukaan tieteellinen konsensus on useammin oikeassa kuin väärässä, ja vain harvoin täysin väärässä.

      Voi olla että arviot ilmastonmuutoksen haitoista ovat pienentyneet. Toisenlaisiakin äänenpainoja on, ja Richard Tol vaikuttaa edustavan jotain muuta kuin ilmastotutkijoiden valtavirtaa. Kirjaa kirjoittaessa selvisi, että tälläisiä optimisteja löytyy kyllä miltä tahansa alalta. Riskit ovat kuitenkin edelleen suuria: entä jos ne pessimistisemmät skenaariot ovatkin oikeassa, mitä sitten tehdään?

      Jos ilmastotutkijoiden valtavirta on väärässä, se on erittäin hyvä juttu. Samalla tavoin on erittäin hyvä juttu, jos energiatutkijoiden valtavirta on väärässä ja maailman energiannälkä tyydytetään yksin uusiutuvilla. Mutta planeetan tulevaisuutta ei nähdäksemme kannata pelata optimistisimpien skenaarioiden varaan.

      Tykkää

Mitä mieltä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s