Janne ja Rauli olivat 22.3.2016 Yle Puheen aamuohjelmassa keskustelemassa siitä, miksi ydinvoima kannattaisi ottaa tosissaan mukaan ilmastonmuutoksen hillintään, liittyen keväällä ilmestyvään aihetta syväluotaavaan kirjaan Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos kirjat 2016).
Jos missasit lähetyksen, kuntele reilu puolituntinen podcasti täältä.
Uhkapeli ilmastolla on käännetty jo viidelle kielelle (Suomi, Englanti, Ranska, Tsekki, Bulgaria). Ruotsinkielistä käännöstä koko kirjasta odotellessa saatiin käännettyä kirjan avainkohdat. Ne on poimittu viimeisimmästä englanninkielisestä Pariisin ilmastokokouksessa jaetusta versiosta.
Avainkohdat voit lukea toisella kotimaisella täältä.
Rauli Partasen ja Janne M. Korhosen kirjoittamaa Climate Gamble –tietokirjaa toimitetaan tuhatmäärin Pariisin ilmastoneuvotteluihin. Ilmastonmuutoksesta huolissaan oleva kirjailijakaksikko myi kirjaansa joukkorahoituskampanjan avulla useita satoja kappaleita ympäri Eurooppaa. Kaikki myydyistä kirjoista saadut tuotot ohjataan lisäpainokseen ja matkaan Pariisin ilmastokokoukseen jakamaan uunituoretta teosta.
”Tavoitteemme on nostaa tutkimukseen ja tietoon perustuvan energia- ja ilmastopolitiikan profiilia, ja tuoda esille se fakta, että ilmastonmuutoksen hillitseminen tulee olemaan paljon vaikeampaa ja kalliimpaa mikäli emme käytä kaikkia valikoimissa olevia keinoja – myös ydinvoimaa” sanoo kirjailija Janne M. Korhonen. ”Ydinvoiman vastainen argumentaatio perustuu paljolti epätieteellisiin väittämiin, harhaanjohtavasti poimittuihin yksittäisiin tutkimuksiin ja tiedonmurusiin ja siihen, että minkäänlaista vertailua vaihtoehtojen kanssa ei tehdä. Olemme tutkineet aihetta vuosia, ja kirjoittaneet myös toisen, ensi keväänä ilmestyvän laajemman teoksen liittyen ilmastonmuutoksen hillintään ydinvoimalla.”
Kaksikon mielestä on päivänselvää, että mikäli ihmiskunta aikoo selättää ilmastonmuutoksen, ei meillä ole varaa nirsoilla keinojen kanssa. Kaikki toimivat keinot pitää käyttää, ja ydinvoima on yksi nopein keino vähentää energiatuotannon päästöjä. Muuten toimiminen on heidän mielestään vastuutonta uhkapeliä ilmastolla, kuten kirjan nimikin kertoo.
”Kirjan vastaanotto sekä Suomessa, että sittemmin maailmalla on ollut todella positiivinen. Suomenkielinen 2000 kappaleen painos on jo lähes loppuunmyyty” riippumattomana tietokirjailijana elantonsa ansaitseva Rauli Partanen toteaa. ”Kansainvälisen version kääntämisestä ja julkaisemisesta on sovittu tähän mennessä jo Tšekin ja Ranskan markkinoille. Alustavaa kiinnostusta on ollut muuallakin, kuten Ruotsissa. Tämä etenee todella lupaavissa merkeissä, ottaen huomioon, että kyseessä on omakustanne.”
Pariisissa kaksikko osallistuu kirjojen jakamisen ohella moniin tilaisuuksiin sekä yleisönä että puhujina. Ohjelmassa on myös energia- ja ilmastoaiheisen dokumentin kuvauksia, verkostoitumista kansainvälisten energia- ja ilmastotutkijoiden ja aktiivien kanssa, sekä mahdollisesti tapaaminen kenties maailman kuuluisimman ilmastotutkijan, tohtori James Hansenin, kanssa. Hän ja kolme kollegaansa, tohtori Tom Wigley, tohtori Ken Caldeira ja tohtori Kerry Emanuel tulevat kertomaan Pariisiin hyvin saman tyyppistä viestiä Uhkapeli ilmastolla –kirjan kanssa: ilmastonmuutoksen torjunta vaatii lähes varmasti paitsi uusiutuvan energian, myös ydinvoiman käytön voimakasta lisäämistä.
Yhteystiedot / Lisätietoja
Rauli Partanen, 0505603544, raulipartanen@gmail.com
Janne M. Korhonen, 0415018481, jmkorhonen@gmail.com
Iso, lämmin kiitos kampanjaamme osallistuneille.
Kiitos teidän, olemme saaneet kerättyä riittävästi rahaa, joilla menemme joulukuun alussa Pariisiin COP21 ilmastoneuvotteluihin jakamaan osalistujille Uhkapeli ilmastolla kirjamme kansainvälistä versiota. Majoitus on jo buukattu.
Aivan mahtavaa!
Nyt kyse on sitten siitä, pystymmekö jakamaan muutaman sata kirjaa, vai muutaman tuhat. Neuvotteluihin osallistuu reilusti päälle kymmenen tuhatta ihmistä, joten olisi hienoa jakaa ilmainen kirja mahdollisimman monelle. Ken tietää, mediakin saattaisi kiinnostua asiasta.
Ensimmäinen rasti on siis tavoitettu. Nyt voidana keskittyä rauhassa lopputavoitteeseen: Mahdollisimman monen kirjan jakamiseen ilmastoneuvotteluihin osallistuville. Auta meitä pelastamaan maailman tulevaisuutta omalta osaltamme levittämällä tutkimukseen ja faktoihin perustuvaa, riippumatonta ilmasto ja energiapolitiikkaa. Osallistu kampanjaan!
(Erinäisten sattumusten jälkeen löysimme viimein tuoreeltaan kesäkuussa kirjoitetun mutta sitten kateisiin joutuneen raportin Ranskan-reissustamme.)
Saimme Lauri Murasen aktiivisuuden ansiosta loistavan tilaisuuden esitellä Uhkapeli ilmastolla-kirjan englanninkielistä versiota Pariisissa kesäkuun loppupuolella. Esittelypaikkana toimi European Nuclear Young Generation Forum-konferenssi, joka keskittyi ydinenergian mahdollisuuksiin ympäristöongelmien ja erityisesti ilmastonmuutoksen helpottamisessa.
Pidimme tilaisuudessa lyhyen esityksen kirjan teemoista ja jaoimme 250 kappaletta englanninkielisiä raakaversioita, jotka menivätkin kuin kuumille kiville – jopa kirjan epävirallisissa julkaisubileissä shamppanjaan kostunut kappale kelpasi. Avoimuuden nimissä haluamme tässä kohdassa tuoda ilmi, että sekä matka että jaetut kirjat rahoitettiin etupäässä Energiateollisuuden tuella. Kirjan tekstiin tai sanomisiimme tällä ei kuitenkaan ole ollut eikä tule olemaan mitään vaikutusta, eikä ”rahoittajalta” tullut minkäänlaisia toiveita tai vaatimuksia mihinkään suuntaan. (Selvyyden vuoksi: originaalin kirjoittamiseen ja julkaisuun saatiin tukea vain rahastoilta ja säätiöiltä. Rauli sai apurahoja Suomen tietokirjailijat ry:ltä, WSOY:n kirjallisuussäätiöltä ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Janne on työskennellyt osaksi väitöskirja-apurahalla Wihurin rahastolta. Englanninkielinen versio on vain korjattu ja joiltain osin kansainväliseksi päivitetty käännös alkuperäisestä.)
Kaiken kaikkiaan reissu oli melkoinen menestys, ja kirjalle sekä sen sanomalle on selvästi tilausta. Kiinnostusta on herännyt myös kirjan kääntämisestä mm. espanjaksi, ranskaksi, kiinaksi, japaniksi ja ruotsiksi. Pidämme lukijat ajan tasalla neuvottelujen edistymisestä ;).
Suomenkielistä kirjaamme voit tilata täältä. Paperiversion lisäksi kaupastamme saa päivitettyä sähkökirjaa, johon muutama ensimmäiseen painokseen hiipinyt virhe on korjattu ja lähdeviitteiden määrää lisätty. Englanninkielisestä versiosta kiinnostuneet suunnatkoon Amazonin verkkokauppaan.
Lehdistötiedote – julkaisuvapaa heti
Uhkapeli ilmastolla – vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden -kirjan kirjoittajat Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen jakavat tuoreille kansanedustajille kappaleen kirjaansa. Ilmaiskappaleet rahoitettiin yleisökampanjalla, jossa energia- ja ilmastopolitiikasta kiinnostuneet ihmiset ostivat kirjasta edullisen lahjoituskappaleen, joka toimitetaan heidän puolestaan kansanedustajalle.
Esko Valtaoja luki myös kirjan, ja lähti kampanjan suojelijaksi. ”Oikein oiva teos, onnittelut kirjailijoille. Kyllä maailmasta voisi parempi paikka tulla, jos poliitikot ja päättäjät lukisivat Uhkapeli ilmastolla -kirjan”, Esko Valtaoja sanoo ja jatkaa: ”Päätöksenteon olisi tärkeää perustua tutkittuun tietoon, ja tässä olisi siihen nojaava, mutta silti helppolukuinen ja lyhyt kirja tarjolla energiasta ja ilmastonmuutoksesta.”
”Todella hienoa ja kannustavaa saada nimenomaan Eskon kaltainen, tutkimustietoa ja järkevää argumentointia painottava ihminen mukaan”, toteaa Janne Korhonen. ”Kirjasta saamamme palaute on yleisemminkin ollut valtavan positiivista. Myös sitä on arvostettu, että olemme listanneet ja korjanneet siitä löytyneet jotkin virheet kirjan nettisivuilla avoimesti.”
Kirjan toisen kirjoittajan, Rauli Partasen, esikoinen Suomi öljyn jälkeen (Into Kustannus 2013) päätyi ehdolle sekä Tieto-Finlandia että Kanava-tietokirja -palkinnoille, ja on tiettävästi myös tuoreen pääministerin Juha Sipilän lempikirjoja. ”Toivottavasti Uhkapeli ilmastolla päätyy myös päättäjien yöpöydälle ja lukulistalle. Se on sopivan lyhyt kiireisemmällekin lukijalle”, Rauli toivoo. ”Kirjasta on kevään aikana tehty myös kansainvälinen versio joka on juuri käännetty englanniksi. Se julkaistaan kesäkuun lopulla Pariisissa European Nuclear Young Generation Forum -konferenssissa, jonka teemana on nimenomaan ydinvoiman käyttö työkaluna ilmastonmuutoksen hillinnässä. James Hansen, NASA:n entinen pääklimatologi ja kenties maailman kuuluisin ilmastotieteilijä on alustavasti lupautunut kirjoittamaan englanninkielisen laitoksen esipuheen. Toivommekin, että eritoten ilmastonmuutoksesta huolestuneet lukevat kirjamme avoimin mielin.”
Lisätietoja:
Janne M. Korhonen, jmkorhonen@gmail.com, 041 501 8481
Rauli Partanen, raulipartanen@gmail.com, 050 560 3544
Kirjasta: https://uhkapeli-ilmastolla.net/uhkapeli-ilmastolla/
Kansikuva (web)
Kansikuva (print)
Tuomas Vanhanen julkaisi taannoin energiasta ja päästöistä mielenkiintoisen kirjoituksen otsikolla ”Tarvitseeko Suomi lisää ydinvoimaa?” Hän mainitsi ja suositteli kirjoituksessaan myös kirjaamme.
Ohessa vastineemme Tuomaksen hyvin aloittamalle energiakeskustelulle, sillä löysimme sieltä muutaman seikan johon haluamme kiinnittää huomiota. Toivottavasti emme rakentele olkiukkoja, pyrimme ainakin olemaan niitä rakentamatta, mutta väärinkäsitykset ovat mahdollisia. Tällöin ne on kenties paikallaan selventää, sillä joku muukin voi käsittää väärin.
Keskeiset argumenttimme kohdistuvat siihen, että:
Aloitetaan viimeisestä kohdasta.
Kuten kirjassammekin toteamme, uusiutuvien kasvuvauhti on ollut hurjaa, mutta se on monissa maissa jo alkanut hiipua (Espanja, Saksa). Ennätysvauhti jossain maassa lohduttaa vain hieman ja vielä vähemmän jos vauhti on jossain muualla vastaavasti hiipunut.
Asennusnopeuden pitäisi kuitenkin vielä monikymmenkertaistua nykyisestä, sillä uusien asennusten pitää syrjäyttää myös vanhan kapasiteetin vuosittainen poistuma, joka kasvaa sekin jatkuvasti. Vuoteen 2050 mennessä pitää nyt ja lähivuosina rakennettavat aurinko- ja tuulivoimalat suurelta osin rakentaa vielä toiseenkin kertaan. Lisäksi on varsin huolestuttavia tutkimuksia esimerkiksi siitä, että planeettamme tunnetut tiettyjen mineraalien (kuten hopea, tellurium) varannot eivät välttämättä tule riittämään edes 50 % sähköstä uusiutuvilla -skenaarioon, vaikka teknologia kehittyisikin nykyisestä edelleen.
Vaihtelevatuottoisten energianlähteiden voimakas ja kannattava laajentaminen edellyttää voimakasta kehitystä energian varastoinnissa, kulutusjouston lisääntymistä ja laajennettuja sekä vahvistettuja älykkäitä sähköverkkoja. Energianvarastoinnin skaalaaminen kustannustehokkaasti riittävään mittakaavaan on kuitenkin edelleen vaikea ja asiallisesti ottaen ratkaisematon ongelma. Myös muihin ratkaisuehdotuksiin sisältyy merkittäviä epävarmuuksia ja ongelmia.
Kannibalisointi on toinen merkittävä ongelma. Etenkin Suomessa aurinkosähkön tuotanto tapahtuu lähinnä varsin lyhyenä aikana, ja kaikki paneelit tuottavat samaan aikaan. Kun tuotanto kasvaa tarpeeksi, aurinkoisina päivinä sähköä tullaan tuottamaan yksin paneeleilla saman verran kuin sille on yhteensä tarvetta. Tämä johtaa sähkön markkinahinnan romahtamiseen, jolloin investointi seuraavaan paneeliin muuttuu jatkuvasti kannattamattomammaksi: se kun tulee tuottamaan silloin kun sähköä saa verkosta spot-sopimuksella puoli-ilmaiseksi muutenkin, joskin verot ja siirtomaksut lieventävät ilmiötä kotitalouksille (mutta ei isommille aurinkopuistoille). Ulkomaiden kokemusten perusteella kannibalisointi alkaa heikentää sijoitusten kannattavuutta, kun aurinkosähköä on ehkäpä viitisen prosenttia sähkön tarpeesta – ja luultavasti vain muutamia prosentteja koko energiankäytöstä. Tuulta vaivaa sama ongelma, mutta koska tuulisuus vaihtelee maantieteen mukaan enemmän kuin päivän valoisuus, sen kapasiteetti voi nousta moninkertaiseksi aurinkoon nähden ennen ongelmien pahenemista. Silti myös tuulisähkö painaa sähkönhintoja alas jo kauan ennen kuin se tuottaa edes kymmeniä prosentteja sähköstä. Tämä ilmiö ilmeisesti havaittiin Suomessa ensi kertaa viime syksynä, tilanteessa jossa tuulella tuotettiin reilu prosentti Suomen sähköstä vuositasolla. Muutaman vuoden tukivetoista rakentamistahtia jossain maassa ei voi mielestämme kovin perustellusti venyttää useita kertoja pidemmäksi, skaalata paljon isompaan mittakaavaan ja vain olettaa että homma toimii: vaihtelevatuottoisten uusiutuvien keskeiset ongelmat liittyvät nimenomaan siihen tilanteeseen, kun niiden osuus energiantuotannosta kasvaa kymmeniin prosentteihin.
Eräs Suomen kannalta mielenkiintoinen arvio on, että biomassan ja jätteen hyödyntämisen odotetaan kolminkertaistuvan 2050 mennessä – Tuomas Vanhanen
Biomassa ei ole nollapäästöistä. Vähäpäästöisimmät virrat, kuten metsäteollisuuden prosessien jätteet ja sivuvirrat, on jo nyt melko tarkkaan hyödynnetty energiaksi. Hakkuutähteistä (oksat/latvukset, ensiharvennusten energiapuu, kannot) ainakin osa on päästöjenkin kannalta järkevää korjata jos niillä korvataan kivihiiltä tai turvetta, mutta päästöttömiä tai säteilypakotteeltaan mitättömiä ne eivät ilmastonmuutoksen torjunnassa oleellisella ajanjaksolla ole. Osa biomassasta on vähäpäästöistä, mutta sen käytön lisääminen ei ole, sillä lähtökohtaisesti se pienentää metsiin ja maaperään sitoutunutta hiilivarastoa ainakin muutaman vuosikymmenen ajanjaksolla. Jos biomassan (ja muulla energialla synnytetyn jätteen) käytön arvioidaan maailmalla kolminkertaistuvan, se tarkoittaa ison bisnesmahdollisuuden lisäksi todennäköisesti myös ilmastokatastrofin pahenemista ja kuudennen sukupuuttoaallon nykäisemistä aivan uudelle vaihteelle. Kirjassamme esitämme huolemme esimerkiksi WWF:n kaavailemista massiivisista biomassan tuotantomääristä – kyseessä kun on kuitenkin luonnonsuojelujärjestö!
Vähäpäästöisin osuus korjattavissa olevasta biomassasta tarvitaan kuitenkin kipeästi korvaamaan fossiilista öljyä ja runsaspäästöisiä rakennustarvikkeita kuten terästä ja betonia. Sähkön ja lämmön tuottamiseen kelpaavat muutkin vaihtoehdot vallan hyvin. Polttonesteiden ja kemian teollisuuden lähtöaineiden sekä rakennusmateriaalien korvaaminen eri tavoin tulee vaatimaan käytännössä kaiken ”kestävästi” saatavilla olevan biomassan, niin Suomessa kuin eritoten maailmalla. Tämän voi lukea myös niin että jos jollain ihmeen keinolla ”ammumme yli” energiatehokkuudessa ja saamme öljyn käyttöä suitsittua optimistisiakin näkymiä paremmin, niin suomalaiselle hakedieselille, mäntyöljylle ja rakennuspuulle, puhumattakaan muusta biotaloudesta ja sen mielenkiintoisista tuotekehitysnäkymistä, löytyy aivan varmasti markkinoita. Näistä tuotteista saatava hinta on helposti kertaluokkaa suurempi kuin mitä energiaksi poltettavasta puusta saataisiin.
Jätteen mieltäminen (jopa uusiutuvaksi) energialähteeksi on hieman ongelmallista. Jäte nimittäin valmistetaan ensin käyttämällä energiaa, yleensä paljon enemmän kuin siitä saadaan hyödynnettyä. Jätteen käyttö on siis keino parantaa yhteiskunnan käyttämän energian ja materian hyötysuhdetta, mutta ei kyse oikein parhaalla tahdollakaan ole varsinaisesta energialähteestä, varsinkaan uusiutuvasta. Usein kyseessä on fossiilisella energialla valmistettu jäte. Toki tulevaisudessa tilanne voi olla toinen, emmekä vastustakaan jätteenpolttoa sinänsä.
Tuomas mainitseekin että puhuu lähinnä sähköstä, mutta asia jäi silti hieman hämmentämään. Kirjoituksen lopussa hän nimittäin toteaa, että vaadittu urakka on lähes toteutettavissa, sillä lähes kaikki sähkö voidaan tietyin oletuksin tuottaa 2050 uusiutuvilla, ilman uusia ydinvoimaloita, olettaen että OL3 ja HK1 rakennetaan ja toimivat tuolloin.
Nykyisen sähköntuotannon kattaminen uusiutuvilla, jopa kokonaan ilman ydinvoimaa, on mielestämme ainakin periaatteessa ihan tehtävissä oleva hanke. Tämä ei tosin vielä tarkoita sitä että se olisi järkevää, edullista tai puhdasta. Mutta haaste on nimenomaan siinä, että pelkkä sähköverkon dekarbonisointi ei riitä. Luvatut 80 % päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä vaativat käytännössä koko energiasektorin dekarbonisoimista lähes täysin. Sähköä kulutetaan Suomessa, kuten Tuomas toi ilmi, noin 84 TWh, ja loppuenergiaa puolestaan noin 300 TWh. Tämä sisältää sähkön lisäksi merkittäviä kokonaisuuksia kuten kiinteistöjen lämmitys (kaukolämpö, öljy/pelletti jne.), teollisuuden prosessilämpö ja nestepolttoaineet kuten bensiini ja diesel.
Globaalisti tilanne on vielä tiukempi. Noin viidennes maailman käyttämästä energiasta on sähköä.
Tuomaksen sinänsä hyvien argumenttien taustalla vaikuttaa piilevän kaksi mielestämme erityisen ongelmallista oletusta:
Näistä syistä pidämme myös omaa tapaamme arvioida (karkeasti) eri energianlähteiden rakentamisnopeuksia paremmin perusteltuina. On totta, että jos biopolttoaineet huomioidaan, uusiutuvien rakentamisnopeudet ovat hieman suurempia kuin kirjassa esitämme: meidän olisi pitänyt olla tarkempia ja muistaa mainita, että laskelma viittaa ns. ”uusiin uusiutuviin” eli tuuli- ja aurinkosähköön. Puute on korjattu englanninkielisessä versiossa, vaikka sillä ei ole, kuten Tuomas toteaakin, vaikutusta järjestykseen. Sen sijaan olemme eri mieltä siitä, miten realistisen kuvan uusiutuvien viimeaikaisen kehityksen tarkastelu lyhyellä tähtäimellä (esim. Tuomaksen vaihtoehtona esittämä viisi vuotta) oikein antaa. Tiedämme kokemuksesta, että uusiutuvien rakentaminen on ollut vahvasti sidoksissa harjoitettuun tukipolitiikkaan: kun tukia on jaettu, rakentaminen on ryöpsähtänyt käyntiin, ja kun tuet ovat kuivuneet, rakentaminen on usein pysähtynyt kuin seinään. Energiajärjestelmän dekarbonisointi on kuitenkin maraton eikä sprinttikisa: emme oikeastaan vielä tiedä, kuinka nopeasti uusiutuvia voidaan todella pitkällä tähtäimellä rakentaa. Toivomme, että nyt nähdyt rakennusnopeuden ennätykset rikotaan (ja uskomme, että ainakin paikoitellen näin käykin), mutta nykytilanteessa on mielestämme järkevintä kannustaa rakentamaan kaikenlaista vähähiilistä energiaa.
Nämä argumentit huomioiden emme voi päätyä Tuomaksen kanssa yhtä optimistiseen johtopäätökseen. Nykyisen tai lievästi kasvavan sähköntuotannon dekarbonisointi ei riitä kuin alkuun, varsinkin jos matkan varrelle mahtuu yhtään epämiellyttäviä yllätyksiä. Biomassa ei ole välttämättä kovin vähäpäästöistä. Vaihtelevatuottoisten nyt vähäiset ongelmat pahenevat, jos niiden osuutta kasvatetaan kovin suureksi. Ja koska emme oikeastaan tiedä miten paljon tarvitsemme vähähiilistä energiaa tai kuinka paljon tai kuinka nopeasti vaihtelevia uusiutuvia kyetään todellisuudessa rakentamaan, emme näe järkeväksi vastustaa mitään vähähiilistä energiaprojektia. Jos Suomeen aiotaan rakentaa nykyisten laitosten lisäksi vielä uusia ydinreaktoreita, pidämme sitä lähtökohtaisesti myönteisenä kehityksenä – joskin kunkin laitoksen järkevyys on toki aina syytä harkita tapauskohtaisesti.
Keskustelu jatkukoon.
Uhkapeli ilmastolla 